Maruti Suzuki, japanilaisvalmistajan Intian-tytäryhtiö, esitteli tammikuun alussa Delhin Auto Expossa muutamia vaihtoehtoisten käyttövoimien konsepteja. Niistä eVX on miehekkään näköinen crossover, joka kätkee sisäänsä merkin ensimmäisen sähkövoimalinjan – niin valmis kuin se sitten tällä hetkellä onkaan.
Maruti Suzuki eVX:n voimalinjaan kuuluu valmistajan mukaan 60 kilowattitunnin akusto, joka riittäisi jopa 550 kilometrin toimintamatkaan. Konseptiauto on 4,3 metriä pitkä, ja siten tasan samanmittainen SX4 S-Crossin kanssa. eVX:ssä on kuitenkin hyvin erilaiset mittasuhteet erityisesti pitkän akselivälinsä vuoksi. Tämä tekee hyvää matkustamon tiloille sekä akun sijoittelulle. Akku tulee myös Suzukin tulevassa sähköautopohjarakenteessa lähes varmasti olemaan osana lattiaa.

eVX:n mittasuhteet muistuttavat jossain määrin Toyota bZ4X:ää, vaikka Suzuki onkin pari kokoluokkaa pienempi tuttavuus.
Apua omannäköisiin sähkömalleihin
Suzukin on määrä alkaa (täys)sähköistämään mallistoaan vuodesta 2025 alkaen, kun eVX -konseptin esittelemä idea eurooppalaisen B-segmentin sähköcrossoverista tulee nykyisen aikataulun mukaan toteen. Koko merkin sähköistyminen tapahtuu pitkälti Maruti Suzukin kautta, sillä vaikka Maruti johtaa Intian automarkkinoita kompakteimmissa kokoluokissa ylivoimaisesti, on pääkilpailija Tata Motors selvin luvuin kaikkia edellä sähköautoissa.
Suzukin mukaan Intian kasvavat automarkkinat antavat hyvän pohjan kompaktien sähköautojen kehittämiselle, ja japanilaisvalmistaja on hiljattain tehnyt yli 100 miljardin rupian eli reilun 1,3 miljardin dollarin suuruisen sijoituksen akkutuotantoon Intian maaperällä.
Suzuki on kääntynyt hankkeessaan myös osaomistajansa ja yhteistyökumppaninsa Toyotan puoleen. Toyota on tunnetusti itsekin vasta lapsenkengissä sähköautojen valmistajana, mutta bZ -mallien määrä tulee kasvamaan Euroopassakin viidellä vuoteen 2026 mennessä. Suzuki ei kuitenkaan tule suoraan lainaamaan sähkömalleja Toyotalta, vaan sen sijaan kerää siltä oppeja tulevia, omannäköisiä, kompaktin kokoisia sähköautojaan sekä tietenkin omaa sähköistä pohjarakennettaan varten.
KirjoitusSuzuki eVX enteilee täyssähköistä Suzukia – ja opit haetaan Toyotalta julkaistiin osoitteessa Moottori.